sales@ertuki.fi

Koti kuntoon talveksi

Oletko sinä kodinhengetär vai vältteletkö kaikin mahdollisin tavoin kodissa tarvittavia tehtäviä?

Asut sitten omakotitalossa, rivitalossa tai vaikka kerrostalossa, jokaiseen asuntoon syntyy ajan myötä asumisen jälkiä, joita pitää korjailla, remontoida. Toiset meistä ovat melkoisia tekijöitä käsillään ja pystyvät itse korjaamaan jälkiä, mutta sitten meissä on minunkaltaisia, joilla vasara ei sovi käteen ja sahalla saa aikaan vain vahinkoa, puhumattakaan kaikenlaisista motorisoiduista sähkökoneista, joilla voi porailla ja tehdä kaikkea kivaa, jos osaa.

Kenellä on vastuu?

Kodin remontit voivat olla kivoja tehdä, mutta jos kyseessä on oma koti, ja olet kenties jossain vaiheessa myymässä sen, on hyvä muistaa, että kodin myynnissä myyjällä on melkoinen vastuu. Mutta vastuu on myös ostajalla. Asunnon ostajan velvollisuudet asuntokaupassa tulee täyttää lain mukaisessa laajuudessaan. Ostajan vastuu koostuu ennakkotarkastusvelvollisuudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa myyjälle virheestä kohtuullisessa ajassa.
Ostaja ei saa vedota virheenä sellaiseen seikkaan, jonka hänen katsotaan voineen tietää jo ennen kaupan tekoa. Jos ostaja on tarkastanut asunnon/kiinteistön tai ilman hyvää syytä jättänyt niin tekemättä, ei hän voi vedota tällaiseen seikkaan, jonka hän olisi tarkastuksessa pystynyt havaitsemaan.

Tästä tulee eittämättä mieleen sellainen tilanne, missä isompaa remonttia miettivä asunnon omistaja on tilaamassa remontoijaa tekemään sovittua projektia. Onko remontin tekijän vakuutukset kunnossa? Jos jotain tapahtuukin, kuka on velvollinen korvauksiin? Varsinkin jos kyseessä on asunto tai kiinteistö, joka on menossa myyntiin lähiaikoina, saatko tilaajana sellaisen varmistuksen, jolla voit olla varma, että työt on tehty oikein? Säästätkö rahaa ja teetät työn kuititta? Rakennusalalla pimeät työt ovat joka päivää, isoissa ja pienissä projekteissa, ovat olleet ja tulevat olemaan. Tilaajan vain pitää muistaa, että mikäli työstä koituu ongelmia, ne lankeavat tilaajan niskoille, koska mitään paperia tai sopimusta ei ole, joka todistaisi tekijän.

Tee aina kirjallinen sopimus

Näistä sopimustekijöistä ja vastuuvakuutusasioista muodostuu usein se ero, miksi jonkun toisen tekemä tarjous on korkeampi kuin sen toisen. Oletko sinä valmis riskeeraamaan oman omaisuutesi jälleenmyyntihinnan säästämällä väärässä paikassa?
Jos sitten itse on ammattilainen ja tietää mitä tekee ja on valmis ottamaan sen viiden vuoden vastuun myyntitilanteessa, niin siitä vain, on varmaa, että ainakin säästää rahaa, kun tekee itse, mutta valitettavan usein nämä ”tein itse” ratkaisut ovat vääriä, eivätkä kestä pidempi aikaista käyttöä tai tarkempaa tarkastusta.

Talven varustautuminen

Kun nyt otsikossa puhuttiin talvesta ja kodista, niin kyse on lähinnä pihan kuntoon laittamisesta, rännien tyhjentämisestä, katon putsauksesta ja sisällä sitten kesäkamppeiden varastoimisesta, ja talveen varautumisessa. Suomessa on kuitenkin yhä neljä vuodenaikaa, vaikka säätilat tuntuvat muuttuvan vuosi vuodelta tasaisemmiksi niiden osalta.

Jos sinulla on hyvä remonttitarina, kerro se tässä kommenttina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *