info@carnivalnews.net

Uuden vuoden vinkit sisustukseen

Joka vuosi tuo jotain uutta sisustukseen, mutta samalla joka vuosi katsotaan myös menneille vuosille ja nostetaan jotain jo aiemmin trendien harjalla olleita tuotteita takaisin ylös. Mistä sitten tietää, että osaa sisustaa ”juuri oikein”, mikä on oikeata sisustamista?

Onneksi ei ole oikeasti väärää tai oikeata sisustamista, koska kyse on omasta mielihalusta, sekä mahdollisuuksista. Jos olet itse tyytyväinen lopputulokseen, olet onnistunut – mitä sillä on oikeasti väliä, mitä toiset siitä ajattelevat. Sinähän siinä asut, tai käytät – mitä oletkaan sisustanut, kodin, toimiston, liikkeen, autosi?

Joskus sisustusratkaisut päättää raha. Sisustaminen ja varsinkin remontointi voivat vaatia isoja investointeja, ja jollei rahaa ole, ei välttämättä pääse aivan siihen haluamaansa visioon ja määränpäähän vaan joutuu matkan varrella tekemään kompromisseja. Paitsi jos sattuu voittamaan lotossa. Esimerkiksi lottonumerot.live kertoo, miten lotossa menee ja kuinka paljon on saatavilla. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää pelata koko elämä lottoa, vaikka joka viikko, voittamatta sitä päävoittoa, kuin saada miljoonia omalle tilille – mutta sitä vartenhan ovat unelmat. Onhan se ositttain niinkin, että se unelmatalo tai unelmasisustus on hieno nimenomaan unelmissa, mutta jos sen oikeasti pystyisi toteuttamaan, mitäs sitten?

Väreille leikittely

Liian usein sisustuksemme ja vaatetuksemme perustuvat valkoiseen, mustaan ja harmaaseen. Sisustuksessa tulee lisänä puunväri, ja tummat värit – mutta miksei myös kirkkaammat värit tai pastellisävyt? Sinä itse päätät, minkä värinen sisustus sinulla on, vaikka talon värin määrittelee lähes joka puolella maailmaa jokin paikallisviranomainen.

Sama omassa pukeutumisessa, jos pidät väreistä – miksi et näyttäisi sitä vaatteillasi? Naisille tämä on helpompaa, miehet sen sijaan joutuvat tekemään vähän enemmän töitä löytääkseen värillistä päällepantavaa, jollei sitten halua lähteä sportti-pukeutumiseen ja t-paitoihin.

Unelmista todellisuuteen

Nykyään kaikista tuotteista löytyy kopioita. Jos siis olet sisustamassa vaikka olohuonettasi tiettyyn tyyliin, voit niiden kalliiden merkkituotteiden sijasta ostaa aivan vastaavia tuotteita, mutta jotka eivät ole merkkituotteita. Nämä kopiotuotteet tai lähes vastaavat tuotteet maksavat vain murto-osan siitä design tuotteesta. Ne eivät välttämättä ole aivan yhä hienoista materiaaleista, eivätkä välttämättä kestä yhtä kauaa, mutta kuinka kauan aiot pitää uuden sisustuksen? Ihminen on sen verran omaan olemiseensa tyytymätön, että haemme alati uusi haasteita ja haluamme ”edetä” eteenpäin, niin töissä kuin suhteissamme. Ainakin Euroopassa ja nimenomaan USA:ssa ajatellaan suorittamisen kautta.

Muutto mielessä?

Mennyt vuosi 2020 oli meille kaikille haastava ja kaikessa mielessä erikoinen. Se esti useimmalta meistä esimerkiksi matkustamisen ja monelta lähti työt, ja jopa yritys. Vuosi 2021 ei vielä alkuvuodesta näytä sen paremmalta, mutta pieniä valopilkahduksia alkaa jo näkyä taivaanrannassa. Olisiko tämä vuosi matkustamisen, tai jopa muuttamisen vuosi? Uskaltaisiko tänä vuonna lähteä pidemmäksi aikaa toiseen maahan, tai jopa toiseen maanosaa. Esimerkiksi Aasia ja Pohjois-Afrikka ovat lähentymässä Eurooppaa, kunhan muistat tutustua ajoissa paikallisiin tapoihin, kulttuuriin sekä uskontoon. Varsinkin, jos oikeasti olet muuttamassa toiseen maahan, suosittelemme, että käyt tutustumassa maahan ensi turistina!

Kannattaa muistaa, että suomalaisena maailmalla, olet kuitenkin suomalainen, vaikka asuisit sitten missä. Tämä tarkoittaa, että asuessasi poissa kotimaasta, selvitä omat verotus-, eläke- ja vakuutusasiasi kuntoon, jottei tule sitten yllätyksiä kun asiat eivät menekään aivan kuten oli suunniteltu – elämä on nimittäin täynnä yllätyksiä.

Ps. Jos olet EU-kansalainen , sinun ei tarvitse esittää henkilötodistusta tai passia, kun matkustat sisärajattomaan Schengen-alueeseen kuuluvasta EU-maasta toiseen. On kuitenkin aina suositeltavaa pitää mukana passia tai henkilötodistusta myös Schengen-alueella matkustettaessa, koska mm. Romania, Kypros, Irlanti, Bulgaria, Kroatia ja UK eivät kuulu Schengen maihin! Ja mikäli käytät reseptilääkkeitä, ota mukaan reseptit englanniksi, helpottaa oloasi, jos matkasi pitkittyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *